keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Back in action

   Hellou,

Viime kerrasta kun tänne kirjottelin on kerennyt vierähtämään jo pitkä aika. Päälle painoi samaan aikaan yo-kirjoitukset, kaksoistutkinnosta valmistuminen ja parit jutut joita täytyi ihan henkilökohtaisesti selvitellä elämästä. Nyt olen vihdoin saanut kaiken kuntoon ja olenpahan enään lakkia vaille yo-merkonomikin:) Tässä välissä olisin ehtinyt kyllä kirjoittelemaan ja postaamaan kuvia, mutten halua julkaista kovinkaan ns. juostenkustua matskua, joten päätin pitää snadin breikin koko bloggaamisesta ja loppujen lopuksi se onkin ihan hyvää tehnyt:)





   Tällä hetkellä elämä maistuu tosi hyvälle kun ei ole oikeen mistään asiasta huolen häivää. Ennen inttiä olisi toki hyvä saada vielä joku duuni hankittua, mutta muuten kaikki jutut elämässä ovat vaan hypänneet oikealle raiteelle. Kirjoituksissa tuli kaikki aineet saatua alustavien tulosten mukaan läpäistyä ja vieläpä itseäni tyydyttävillä arvosanoilla. Amiksen puolella oli valmistumisen kanssa vähän juttuja selviteltävinä, mutta kun nekin sain vihdoin eilen kondikseen niin enää ei ole valmistusen kannalta stressattavaa...eikun puku ja lakki hankinta-listalle ja kesäkuussa juhlat on valmiit! Nyt pitää ottaa kaikki irti viimeisistä kolmesta kuukaudesta jotka on vapaana ennen astumista armeijan harmaisiin. Toisaalta ei edes haluisi hankkia duunia ennen inttiä, vaan viettää mahdollisimman paljon aikaa itselle rakkaiden ihmisten kanssa ja hengailla vaan frendien ja tyttöystävän kanssa, koko ajan kesää kohti lämpenevissä illoissa. Vaikka inttiin lähdenkin ihan hyvillä ja odottavaisilla fiiliksillä niin kieltämättä vähän se ajatus siitä, että se sitoo niin pitkäksi aikaa (alustavasti 9kk...) hajottaa jo etukäteen. Siksi varsinkin haluaa viettää tärkeiden ihmisten kanssa aikaa, koska intin lomilla se tulee varmasti olemaan kortilla ja kaikkia ei ehdi niin usein näkemään. Tämän kolmen kuukauden sisään mahtuu vielä vähintään parin viikon reilaus halki euroopan, niin aika tiimalasissa valuu vastustamattomasti loppua kohden. 

   Kyseinen euroopan vallotus on omalta osalta jo kolmas ja reissusta tuleekin varmasti aivan mahtava. Mä lähden reissuun mun parhaan frendin kanssa kahdestaan ja kun kokemusta on  reilaamisesta jo parin kesän ajalta niin reissusta saa varmasti irti enemmän myös paikallisten kulttuurien ja katutason juttujen kautta, ei niinkään turistimeiningillä. Se onkin mun mielestä yks reilaamisen hienoimmista puolista. Kuljetaan samoilla stogeilla kun paikalliset ihmiset, majoitutaan vähän yksinkertaisimmissa lafkoissa kuin neljän tähden hotellit ja käydään mestoissa jotka eivät ole välttämättä niitä ihan ykkös turistikohteita, tottakai matkaan sisältyy myös kliseitä kuten Amsterdam jne. Se on jännä, että kun sä  reissaat vaan reppu selässä kaupungista toiseen, niin sä näät arkisia asioita eri tavalla. Suomessa jos VR:n stoge on vaikka 5 minsaa myöhässä niin ärräpäät lentelee ympäriinsä, mutta kun sä istuskelet auringonpaisteessa jossain pikkusella juna-asemalla keskellä belgiaa venaten sitä seuraavaa stogea niin siinä iskee sellainen kliffa fiilis, että mihinkään ei ole kiire. Voi ihan ite valita mihin stogeen hyppää seuraavaksi, jos sattuu sopivasti menemään seuraava stoge vaikka prahaan niin sitten sä vaan hyppäät siihen, as simple as that... mikään tai kukaan ei sua estä. Reissulle luultavasti otan messiin kämäsen läppärini, joten varmasti on tulossa matkaraporttia sieltä missä w-lani sattuu olemaan vapaana. Ihan perussettiä kelasin kirjottaa siitä, että missä kannattaa käydä, mistä löytää siistejä kledjuja, tavaroita jne, mitä&missä kannattaa safkata....yli päätänsä kaikkea siistiä ja paikallista. Viime kerroilla olen ottanut retrospektiivistä katsottuna harmittavan vähän kuvia ja sen ajattelin myös tällä kerralla korjata, kuvaamisen arvoisia kohteita varmasti on riittävästi:)

Meren äärellä Marseillessa, turistimeno..





   Kun kelitkin on nyt alkaneet lämpeemään niin sain pari päivää sitten kaivettua lonkkarinkin varastosta ja käytyä ensimmäistä kertaa tänä vuonna vähän rullailemassa...on se vaan lepposaa. Tänään kun kalenterin sivu näytti täysin tyhjää niin aamulla herättyäni keitin kahvit, nappasin laudan varastosta ja heitin kuulokkeet korville ja lähdin vaan rullailemaan ilman sen suurempaa määränpäätä. Mukaan tarttui vielä kamera niin räpsin kuvia parista siististä spotista, jotka sattuivat vastaan matkanvarrella. Aurinko snadisti pilkisteli pilvien välistä, oli suht lämmintä, ilma oli tyyni ja kaunis...oli tosi siisti fiilis vaan rullailla ilman mitään kohdetta tai kiirettä...suosittelen!