Vietin syyslomaviikonlopun mökillä ja voin sanoa, että hyvää teki sekä henkisesti, että fyysisesti. Olen melkeimpä uudestisyntynyt:) Pitkään aikaan en ollut mökille raahautunut, mutta nyt arjesta oli kiva päästä pois. Kun neljä vuotias serkkuni saapui mökille ja tokaisi minulle "Kiva kun säkin oot joskus täällä" tunsin piston sydämessä, useammin pitäisi sukuloimassakin käydä!
Arjen pyörityksestä mökin rauhaan, siinä on valtava kontrasti. Kotona on koko ajan jos jonkinlaisia virikkeitä (netti, telkkari, kaverit yms.), mökillä on luonto ja rauhallisuus. Toki meidän mökiltämme sähköt löytyy, mutta eipä siellä juurikaan teknologiaan keskitytä, poislukien omat musiikki fiilistelyt iPodilta. Pääsee viettämään aikaa sukulaisten kanssa ja nauttimaan kauniista syksyisestä luonnosta. Huikea tunne mennä järven rannalle, kuunnella jotain hyvää musaa ja tuijotella taivaalle:)
Pitkästä aikaa pääsi myös mökillä viettämään aikaa ihan yksin oman itsensä kanssa. Oli aikaa ja omaa rauhaa miettiä syntyjä syviä. Paljon kirjottelin myös kaikenlaista tarinaa yms. joilla ei ollut mitään tarkoitusta tai sen suurempaa agendaa, kunhan kirjoitin kun siltä tuntui:) Kaikenlaisia keskeneräisiä ajatusprosesseja sai itselleen selväksi ja pääsi kiinni siihen maailman parhaaseen tunteeseen-mihinkään ei ole kiire:) Päivällä kävin kuvailemassa luontoa ja kävelemässä metsäpoluilla, mökillä ei tarvitse kelloon katsella, aika ei ole olennaista. Eletään luonnon mukaan, illaksi hämärtyy ja peilityyni järvi on maagisen rauhoittava. Tänään tuli sitten taas paluu kouluarkeen ja pyöritykseen ja enkun kokeella se samantien kevyesti alkoi, mutta tällä hetkellä ei silti huolet paina, kiitos siitä mökille<3
| Me, myself&I |
| My safe haven |
Mikä on sun paikkas rentoutua, missä pääset arkea karkuun?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti