sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Workin' hard or hardly workin'?

   Moi,

Duuni, ei herätä hirveen mukavia mielleyhtymiä ensimmäisenä juttuna. Aika yleisesti duuni on pakkopullaa, ei siellä viihdytä, se tehään et saadaan rahaa ja kun duunista pääsee pois aletaan viihtymään. Oon tässä ite tehny nyt parin viikon sisään pitkästä aikaa duunia messukeskuksen narikassa. Narikka ei itsessään ole mikään hauskin duuni, aika liukuhihna menolla takkeja sisään ja ulos. Mutta se porukka jota tässä kyseissä duunissa on työkavereina tekee siitä mielekästä. Työkavereiden merkitys on VALTAVA.

Bullseye! Joskus on tähdet oikeissa asennoissa


   Ite on tullut kokeiltua jos jonkinlaista duunia kassalta, raksalle. Erilaisia ajanjaksoja on eri duuneissa tullut vietettyä, mutta yleensä ne on ruvennu maistumaan puulta hyvinkin nopeasti. Siihen vaikuttaa paljon duunipaikan yleinen fiilis ja henkilökemia. Jos kaikki ihmiset vaikuttaa vähän leipääntyneiltä ja siltä, että duuni on pakkopullaa, niin kyllä siitä itsellekin sellaista nopeasti tulee. Se, että kaikki ihmiset ei keskenään tule juttuun on itsestään selvää, ei olla kaikki samanlaisia, se on toki yksi elämän hienoistakin asioista. Joskus vaan sattuu käymään niin hyvä tuuri, että löytyy ympäristö joka on täynnä samanhenkistä porukkaa. Jos sellanen sattuu osumaan kohdalle duunissa niin se on kuin lottovoitto, duuni ei maistukaan puulta, aika kuluu nopeasti ja oikeesti on jopa iloinen mennessään duuniin, ja kas kummaa myös sieltä lähtiessä. Se on upeaa kun maailmasta löytyy sellaisia ihmisiä jotka hymyilee ja saa sut hymyilemään jo pelkästään katseiden kohdatessa (vaikka itellä olisi kuinka väsy-fiilis). Sellaisesta saa valtavasti voimaa ja hyvän fiiliksen. Tällä hetkellä on siis sellainen fiilis ensimmäistä kertaa aikoihin, että harmittaa kun duunit ovat niinkin vähissä kun ovat:/


Aurinkoista asiakaspalvelua?

    Enpä olisi vähän aikaa sitten uskonut. että teen duunia koskevan "feel good" postauksen, mutta nyt on todella hyvä yleisfiilis meneillään:) Kaikki menee kivasti, ulkonakin on kiva raikas tihkusade! Eiköhän se alamäkikin taas jossain vaiheessa tule, mutta nyt nautitaan tästä näillä eväillä ja fiilistellään.  Elämä hymyilee ja näytän sen. Let's just smile! :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti