Reissul tuli pyörähdettyy Barcelonas ja Sveitsissäkin ennen Saksaa ja Itävaltaa mut paras kuvallinen anti ja oma fiilis löytyy kuitenkin vasta näistä kahdesta. Saksas tuli käytyä tällä kertaa Frankfurtis, Berliinis, Münchenis ja Kölnissä. Itävallan puolelta käytiin jo viime vuonna tutuksi tulleessa Wörglissä.
F'Furt
Maailman suosituin rafla, München
F'Furt
Dome, Köln
Rakkauden silta, Köln
Fiilaan Saksaa tosi paljon. Kulttuurillisesti se on melkein tutun tuntuinen Suomessa kasvaneelle, mutta suurimpana erona tuntuu sosiaalisuus. Ihmiset ovat vähän sosiaalisempia ja mukavempia. Safkapuoli saksassa katukeittiöistä perinneruokiin nappaa mulle kans loistavasti. Ja tottakai juomapuoli, oluet etunenässä! Saksassa oon kierrellyt elämäni aikana varmaankin viidellä eri reissulla ja tähän asti jokainen kaupunki jossa olen käynyt on ollut mukava. Parhaimpina pidän Frankfurtia, joka hurmaa bisnestyylillään ja Müncheniä josta en osaa edes selittää. Voisin todellakin nähdä itseni joskus asumassa Münchenissä. Arkkitehtuurista lähtien tosi siisti kaupunki! Köln oli itselle ihan uus tuttavuus ja sisälsi paljon hienoja vanhoja rakennuksia, rennon oloista ilta/yöelämää ja aivan järjettömän määrän lukkoja rakkauden sillalla, jonne tyttöystävän kanssa käytiin kiikuttamassa kliseisesti omakin lukko, frendin tehdessä myötähäpeäkuolemaa vieressä:D Reppureissaajalle Saksa on hyvä maa, hintaluokassa keskieuroopan halvimpia, vaikkei vielä ihan itäeuroopan hintoihin päästä. Hostellit on semihalpoja 15€ naama ja jopa 3 tähden hotelleista voi helposti irrota 2-3 hengen huoneita 25€ per lärvi hintaan. Safka ja juoma on halpaa Suomeen nähden joten voi ottaa iisisti ja shoppailumahdollisuudet Saksan isoissa kaupungeissa on kattavia. Isoja ketjuja joita ei Suomesta löydy, paikallisilla butiikeilla höystettynä. Gotta love Germany!
Jos joskus satutte pyörimään vaikkapa Münchenissä niin suosittelen vahvasti hyppäämään junaan kohti Itävaltaa, sillä jo tunnin päästä saatatte löytää ittenne luonnonhelmasta, huikeist alppimaisemista, vaikkapa paikassa nimeltä Wörgl. Haluan tutustua Itävaltaan joskus tarkemminkin, sillä kaks kertaa Wörglissä vierailleena voin sanoa sen olevan kokemisen arvoinen. Wörgl on suhteellisen hiljainen kaupunki hyvän scenic-routen varrella joka vie Münchenistä Veneziaan. Kaupungissa on snadi idyllinen keskusta josta löytyy kauppoja ja ruokapaikkoja, majoittuminen varsinkin kesällä on halpaa Gästhauseissa yms. ja samantien kun hyppää junasta niin keuhkot täyttyy raikkaasta alppi-ilmasta. Rentouduttiin Wörglissä pari päivää ja lähettiimpä extempore henkisesti vähän vaeltamaan yhtä vuortakin ylös. Viitisen tunnin dallailulla ei huipulle asti keretty, mutta olipahan nasta kokemus ja hyvä kosketus luontoon. Menkää ite kattomaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti